BLUE SEA FILM FESTIVAL

ESITTELYSSÄ VEDENALAISEN KERAMIIKKANÄYTTELYN VEISTOKSET

Rauman laitesukeltajat järjestivät Rauman saaristossa - Riskonpöllässä - Unto Koskelan teokseen pohjautuvan runomatinean toukokuun viimeisenä sunnuntaina. Runomatinean yhteydessä oli myös nähtävillä viisi keramiikkaveistosta, jotka teemaltaan nivoutuivat kyseisiin runoihin ja mereen .

Tapahtuman päätteeksi Rauman laitesukeltajat kiinnittivät veistokset painojen ja kellukkeiden avulla muutaman metrin syvyyteen kaikkien sukeltajien iloksi pariksi kuukaudeksi laitesukeltajien sukelluspuistoon.

Veistokset laskettiin Rauman sinisen meren uumeniin toukokuun 28 päivä ja nostopuuhissa oltiin 31.heinäkuuta. Elikkä pari kuukauden jälkeen veistoksia löytyi kolme viidestä. Kesä on ollut poikkeuksellisen tuulinen ja sateinen ,näkyvyys sukelluspuistossa on ollut ajoittain huono. Tuuli on myös riepotellut veistoksia joista kaksi olikin lähtenyt omille seikkailuilleen kokonaan .Toinen veistoksista saatiin takaisin ,se oli ajautunut Suokarin rantaan mistä 8 vuotias Jere Narkko oli löytänyt sen. Lempityöni -Syvyyksien morsian- halusi nimensä mukaisesti jäädä ikiajoiksi sinisen meren aaltojen uumeniin......

Vedenalaisen näyttelyn neljä veistosta ovat nyt ensiesittelyssä oltuaan pari kuukautta meren armoilla Teosten pinnassa ei toiveistani huolimatta ole yhtään simpukkaa eikä näkinkenkää. Veistosten pinnassa on kyllä näkyvissä jonkinasteista “jäkälämäistä” muutosta ja nostohetkellä teoksista uiskenteli ulos mm. kilkkejä. Nostopäivänä veistoksissa oli myös melkoinen merellinen hajunsa ,joka sittemmin on vähentynyt.

Kaikenkaikkiaan vedealainen näyttely oli erittäin mielenkiintoinen ja haasteellinen projekti jonkalaisia toivoisi kohdalleen useamminkin. Suurkiitos kuuluu rauman laitesukeltajille ja aviomiehelleni, jotka vastasivat teosten vedenalaisesta ripustuksesta.

Terveiset meren uumenista tuo Kirsi Backman
Raumalla 10.8.2000

< takaisin